torstai 9. kesäkuuta 2016

Se Turun kauniimpi puoli




On tosi avartavaa lähteä kiertelemään tuttua kaupunkia ympäriinsä, jonkun kanssa, jolle kaupunki on aivan uusi. Siinä saa itsekin uutta perspektiiviä koko kaupunkiin. Joten suosittelen lämpimästi. Viime maanantaina Maija tuli Turkuun ja tarkoituksena oli mennä käymään Turun linnassa ja kierrellä ympäriinsä. Olin innoissani linnavierailusta, sillä olen tosi kiinnostunut kaikista vanhoista linnoista ja siitä, millaista elämä on joskus ollut. Mentiin keskiaikakierrokselle, jossa opas esittelin linnan eri paikkoja ja kertoi elämästä linnassa. Myöhemmin kierrettiin vielä esilinna läpi ja jos ei muuta niin portaita tuli käveltyä oikeen urakalla. Linnasta mieleen jäivät vankityrmät, jotka olivat tosi kolkkoja paikkoja.
Linnan jälkeen käytiin Picnicissä syömässä ja sitten siirryttiin jälkiruoalle jokirantaan. Tuli kierreltyä vähän eri puolella jokirantaa kuin yleensä ja tuli nähtyä ne omituiset patsaat jokirannassa. Ne sitten kummastuttavat joka kerta. Päädyttiin myös Vartiovuorelle ja Samppalinnan mäelle, missä en muistaakseni koskaan ole käynyt. Ja sieltä ylhäältä aukesi ihan kivat maisemat. Ajatella, että niinkin tutusta kaupungista voi löytyä siistejä paikkoja, joiden olemassaolosta ei ole koskaan tiennyt.
Oli oikein kiva päivä! Lopussa olevat kuvat eivät liity mitenkään tähän postaukseen, mutta huvitti vaan laittaa ne tähän, koska on tullut syötyä niin uskomattoman hyviä ruokia.






2 kommenttia: