On ollut vähän taukoa tässä blogin kirjottamisessa, koska tuntuu ettei oo oikeen ideoita mistä kirjottaa. Eli jos tätä nyt joku sattuu lukemaan, niin ois tosi kiva jos joku heittäis jotain postausideoita.
Yks päivä kirjastosta tarttu ihan vahingossa mukaan tollanen kirja kun Pekka Hiltunen:Iso. Kannattaa lukee toi, koska ainakin mulle heräs ton kirjan myötä tosi paljon ajatuksia siitä, miten tää maailma on koko ajan menossa ulkonäkökeskeisempään suuntaan.Ei saa olla liian lihava eikä liian laiha vaan normaali.Mikä sitten on se normaali?
Tää aihe koskettaa mua myös ,koska voin sanoa, etten oo koskaan ollu missään mallin mitoissa. Aina saa kaupassa ettiä suurempaa kokoa samalla kun muut ihmettelee, että eikö tästä löytyisi yhtään pienenmpää.Kaiken kaikkiaan se on jotenkin tosi outoa,että tosi monissa vaatekaupoissa löytyy paljon kokoja M:ään asti mutta siitä ylöspäin on tosi vaikeeta löytää.Tän takia varmaan jollekkin muullekkin kun vaan mulle tulee sellanen olo, että sun odotetaan olevan laihempi ja hoikempi.
"Vaaka.Minun koko elämäni on ollut kiinni siitä,mitä vaa´at näyttävät.Niiden numeroilla on määritelty kuinka voin,mitä minun pitää tehdä,mihin suuntaan elämäni on menossa.Tunteita,henkistä tilaakin on arvioitu painon kautta."
Ihmiset tuntuu tekevän tosi paljon päätelmiä toisistaan pelkän ulkonäön perusteella ja täytyy myöntää että itsekkin on tähän sortunut.Yritän kuitenkin koko ajan päästä tästä eroon, mutta tosiasiassa jos ihmistä ei tunne niin pakko se päätelmien tekeminen on alottaa siitä mitä näkee.Täytyy kuitenkin muistaa, että näin tehdessä voi erehtyä pahemman kerran. Täytyy myös muistaa,että ihmisten eri koko ei johdu aina siitä ,että joko on laihdutuskuurilla tai syö kauhean paljon epäterveellisesti.Taustalta voi löytyä esimerkiksi sairaus tai muu seikka. Koen syöväni ihan normaalisti ja liikun normaalisti, mutta mun ruumiinrakenne ei vaan alunalkaenkaan ole sellainen hoikka.
"Kävin läpi kuurin toisensa jälkeen.Muistan niistä vuosista ainaisen kitumisen,muutamat hurmaavat toiveikkuuden hetket ja niitä seuranneet hirvittävät syyllisyydentunteen aallot kun epäonnistuin.Olin huijannut kaikkia ja syönyt salaa liikaa."
Monta vuotta mietin,että pakko tässä on yrittää laihtua. Ikinä en kokeillut mitään dieettiä,vaan pyrin syömään normaalisti ja terveellisesti.Yhdessä vaiheessa yritin liikkua koko ajan, ettei kiloja kertyisi enempää. Siitä urheilusta oli ilo kaukana. Ainut asia, mikä päässä pyöri oli muitten ilkeät kommentit omasta painosta ja vaa´n numerot. Kuitenkin oon nyt tajunnu sen et liikuntaa pitää harrastaa sillon kun siltä tuntuu eikä painaa hampaat irvessä väkisin jossain kuntosalilla.Oon jotenkin oppinut hyväksymään oman kehoni, mutta en kokonaan.Vieläkin on sellaisia päiviä kun ei voi tyytyväisenä katsoa peilistä ja tekee mieli verhoutua jätesäkkiin. Sellaisia päiviä kun läheinen ihminen sanoo: nyt et sitten saa enää yhtään lihoa,että mahdut kuukauden päästä tähän mekkoon. Kuitenkin ymmärrän nyt paremmin sen, että minä olen sen kokoinen kuin olen ja, että kaikenkokoiset ihmiset kuuluvat siihen "normaalinkokoisten" ryhmään.Tästä lähtien päätän tehdä ihmisistä päätelmiä mielummin vaikka kenkien värin perusteella kuin koon perusteella.
(Lainaukset otettu tosta kirjasta)
