tiistai 8. maaliskuuta 2016

12 päivän vapaa ja nyt back to school

12 päivän opetusvapaa viikko oli ja meni ja viimeinen periodi starttasi tänään. Huhtikuun loppuun kun jaksaa skarpata niin voi jäädä ansaitulle kesälomalle. 12 päivää meni niin nopeasti, että ei ehtinyt kunnolla edes tajuta, että on vapaata. Lisäksi se ei tavallaan kokonaan ollut loma, sillä mun piti lukea 300 sivun tenttikirjaa rasismintutkimuksesta. No, sen voin sanoa, että kirja tuli noiden 12 päivän aikana luettua.

Kun vapaat alkoi, olin jälleen flunssassa ja olen vieläkin. Perjantaina vietin löhöpäivää, enkä tehnyt oikein mitään, ellei Frendien katsomista lasketa. Lauantaina lähdin perheen kanssa käymään Raumalla tuttavien luona ja siellä menikin koko lauantai ja lisäksi sain sieltä hirveen koirakuumeen.




Kun viikko alkoi, tein yhden iltavuoron ja loppuviikoksi kehitin itselleni kaikenlaista jännää tekemistä. Yhtenä päivänä kävin kampaajalla leikkauttamassa kaksihaaraiset pois ja vietin shoppailupäivää yksin, no, koska yksin shoppailu on ehkä parasta mitä tiedän. Seuraavana päivänä hilluin kuusi tuntia Hansassa näkemässä kavereita. Torstaina pidin sitten opiskelupäivän.

Perjantaina lähdin taas Rauman suuntaan, tällä kertaa kaverin luo. Käytiin vanhassa kaupungissa iltakävelyllä, kaupoilla, syötiin herkkuja ja pidettiin Turun poliisien maratooni. Lauantaina kotiuduin ja siivosin ja sunnuntaina kävin ekaa kertaa testaamassa meidän uutta autoa.

Eilen viimisen vapaapäivän kunniaksi olin joogassa, eikä mennyt ihan niin kuin piti. Oli jotenkin tosi rankka tunti. Sen jälkeen käytiin syömässä vielä ihanat Crêpet.

Ja tänään paluu takaisin arkeen ja kasilta luento....